30. maaliskuuta 2011

Laskukierrosta & sakkailua

Viime sunnuntaina käytiin lentämässä pitkästä aikaa, tuulet eivät antaneet periksi mennä tekemään loppuja sakkauksia joten päädyimme laskukierrokseen. Suoritin ulkopuolisen tarkastuksen tuttuun tapaan, ja hyppäsimme koneeseen. Kiitotieksi vaihdettiin tässä vaiheessa 27, joka tarkoitti haastavaa lähestymistä ja lyhyttä kierrosta. Ennen 27:n kynnystä Kivikon kalliot, jotka aiheuttavat pyörteitä loppuosalla.

Rullasimme kiitotien 27 odotuspaikalle PIK:n OH-CAO:n perässä, ilmeisesti teoriakurssilta tuttu kaveri oli puikoissa. :-) Suoritimme koekäytön CAO:n kanssa vierekkäin, mutta pikkiläiset kerkesivät valmiiksi juuri ennen meitä joten odottelimme heidän nousuansa hetken verran. Nostin kuitenkin pian koneen ilmaan, ja Malmin junaradan kohdalta kaarsin sivutuuliosalle ja melkein heti taas myötätuuleen. Kiitotie 27:n kierros on tosiaan lyhyt, lepäämään ei pääse... Teimme 5 läpilaskua ja loppulaskun. Hommaa vaikutti puuskat, jotka olivat "parhaimmillaan" 19 kts. Rumia laskujahan siinä syntyi, mutta hyvää treeniä tuli!


Tänään keskiviikkona tuli aika käydä hoitamassa loput sakkaukset. Lähetin lentosuunitelman hyvissä ajoin kotoa ja saavuin Malmille tuntia aijemmin, ja tapasinkin erään kurssilaisen kerholla ja harjoittelimme yhdessä kakkaran käyttöä ja kotitehtävääkin tehtiin.
Opettajani tuli kerholle kuudelta. Kävin itsenäisesti tekemässä ulkopuolisen tarkastuksen, opettaja tuli hieman perässä koneelle. Siipien yläpinnoille oli kertnyt jäätä joten niitä rapsuttelimme yhdessä pois viitisen minuuttia.
Laitoimme kaikki matkatavarat (lähinnä takit) mustekalalla kiinni, jottei lentele niskaan sakkauksia tehdessä.

Olen harkinnut omien headsettejen ostamista, ja opettaja ystävällisesti antoi kokeilla omia luurejaan lennon ajan, jotta sain kokeilla hieman ennen ostopäätöstä. Hyväksi osoittautuivat, täytynee alkaa säästämään. ;)
Otin yhteyttä lennonjohtoon, rullasin odotuspaikalle kilo kiitotie 36, suoritin koekäytön ja nostin koneen ilmaan. Tästä suuntasimme oikealla kaarrolla DEGER:iin komeassa ilta-auringossa! Tätä se lentäminen parhaimmassa tapauksessa on. :-)

Emäsalon päällä pääsimme itse harjoitusten pariin. Kertasimme ensiksi hidaslennon, joka sujuikin omasta mielestäni mukavasti. Hidastin ensiksi 65 solmuun sileänä (ilman laippoja) josta myöhemmin 50 solmuun 20 asteen laippoja käyttäen.
Teimme yhden sakkauksen suorana ja sileänä, hieman vanhan kertausta. Tämän jälkeen opettaja näytti pari kaartosakkausta. COX ei tahdo lähteä kaartosakkaukseen oikealle, joten teimme kaikki vasemmalle. Oikealle yrittäessä lähinnä pyöri ympyrää. Kaartosakkaus olikin mielenkiintoinen lentotila, 10 asteen kallistuksessa ja täysin vedettynä kone lähtee sakkaamaan. Kone saattaa kallistua jopa yli 45 astetta, joten ensimmäinen reaktio toki olisi kääntää siivet suoraksi. Tämä ei ole kuitenkaan sallittua, vaan ensiksi teho+työntö, kun nopeus kasvaa niin siivet suroaksi ja oikaisu. Kaartosakkauksia teimme vielä muutaman ja pari kertaa laippojen kanssa.

Tämän jälkeen siirryimme osatehosakkauksiin, opettaja näytti eka muutaman kappaleen, mutta kone ei tahtonut millään sakata, vain kerran nokka putosi reilusti. Yritin tehdä perässä, mutta kone ei kertakaikkiaan sakannut kunnolla. :D

Pois lähtiessämme kertasimme sivuluisun, ja laskeuduimme 1300 jalkaan tätä tekniikkaa käyttäen. Annoimme aika-arviota DEGER:iin ja joku ultra ilmoitteli myös samaa kellonlyömää, mutta loppuenlopuksi tuli reilusti jäljessämme. Torni oli jo sulkeutunut, joten huudot huudeltiin Malmin liikenteelle. Liityin oikeaan myötätuuleen kiitotielle 36, jonka jälkeen laskuun. Lasku meni hiemn pitkäksi, mutta kohtuullisen pehmeä. Rullasin ja sammuttelin koneen, ja stämän jälkeen työnsimme sen parkkiin. Hieno lento!

Nyt pitänee poistua tekemään lentosuunistuksen kotitehtävää, joka on palautettava huomenna... :-) Lentosuunistuksen tenttikin on edessä huomenna. Oli muuten psykologiankin tentti eilen, vaikea oli, kysymykset aseteltu hämäävästi. 85% oikein, eli läpi meni kuitenkin.

18. maaliskuuta 2011

Lentosuunistusta

Teoriatunneilla olemme jatkaneet suunistuksen parissa. Homma on melko itsenäistä, opettaja selittää ensin lyhyesti asian ja teemme laskelmia ja muita harjoituksia itsenäisesti. Kakkara on tullut tutuksi, kuten myös OFP:n tekeminen ja painolaskelmat.
Viime torstaina aloitimme puhumaan radiosuunistuksesta. Kyseisen aihealueen suurin osa asioista olikin tuttua joten tunnit kävivivät hieman tylsähköiksi. Puhuimme VDF:stä, NDB:stä sekä VOR:sta. Opettaja havainnollisti asioita radiosuunistussimulaattorilla, kerran kone karkasi näyttämän ulkopuolelle ja opettaja pääsi suunistamaan sen pelkillä mittareilla takaisin näytölle, olisi alkanut huolestuttamaan jos ei olisi onnistunut.

Sunnuntaina on luvassa 3h fysiologiaa ja 3h suunistusta. Tämä on viimeinen luentokerta jonka jälkeen on viikon tauko ja pari koetta, tämän jälkeen teoriat ovat pulkassa.

6. maaliskuuta 2011

Sakkauksia

Tänään tuli käytyä lentämässä, vaikka tuulet olivatkin melkoisen kovat, puuskissa jopa 26 solmua.
Tapasin opettajan kerholla ennen neljää. Opettaja oli jättänyt plaanin jo valmiiksi, eli siirryimme suoraan COX:lle. Suoritin jo rutiininomaisen ulkopuolisen tarkastuksen, kaikki oli kunnossa. Edellinen käyttäjä oli tosin unohtanut (?) laittaa takarungon köyden kiinni, ja kova tuuli oli spinnannut konetta hieman oikealle, mutta se ei menoa haitannut, pyörät eivät nimittäin olleet jäätyneet kiinni.

Tämän jälkeen hyppäsimme koneeseen, käynnistin moottorin ja pyysin rullausohjeet Malmin rullauslennonjohdolta. Saimme ohjeet rullata odotuspaikalle kilo kiitotie 36, sekä jättää lähialueen DEGER:n kautta, 1000ft tai alle. Suoritin koekäytön ja rullasin kiitotielle. Tälläkertaa opettaja hoiti nousun todella kovista sivupuuskista johtuen, ja siinä samassa demosi sivutuulinousun.

"Your controls" komento tuli 400 jalan korkeudessa, josta otin ohjaimet ja tein oikean nousukaarron kohti DEGERiä nousten tuhanteen jalkaan. DEGER:n jälkeen nousin 1300 jalan ja aikanaan 2200 jalan korkeuteen. Kun olimme Emäsalon tasalla, n. 2200 jalan korkeudessa, opettaja näytti pari perussakkausta ja oikaisua. Tämän jälkeen tein niitä itse n. 5 kertaa, jonka jälkeen tuli väännettyä oikaisuja ilman moottoritehoja sekä laippojen kanssa. Ei se COX kauhan pahasti nyökkää nokkaa ainakaan tyhjäkäyntitehoilla sakkausta tehdessä. Osateho- ja kaartosakkauksia ei päästy harjoittelemaan vielä johtuen kuoppaisesta kelistä.

35 min pyörimisen ja sakkausten jälkeen palasimme Malmille, tehden vielä yhden hidaslentoharjoituksen odotellessa tornin sulkeutumista. 4 minuuttia ennen DEGER:iä huutelin aikeet Malmin liikenteelle. Ohjasin koneen DEGER:n kautta oikeaan myötätuuleen kiitotielle 36, josta aikanaan finaaliin saakka. Opettaja hoiti myös laskun näyttäen miten sivutuulilasku hoidetaan. En olisi välttämättä halunnut edes kokeilla laskua moisella kelillä. :)

Laskun jälkeen kone asematasolle ja kylmäksi. Menimme kerholel täyttämään kirjat, sekä katsoimme läpi plaanin lähettämisen jotta ensikerralla voin jättää sen etukäteen itse. Katsoimme vielä mitä papereita koneessa kuuluu olla mukana, ja sovimme pari seuraavaa aikaa.

5. maaliskuuta 2011

Ihmisen suorituskykyä sekä lentosuunistusta

Viikko on tas vierähtänyt nopeasti. Tiistaina käsittelimme Ihmisen suorituskyky ja rajoitukset- aineesta psykologiapuolen. Opettajana oli ilmailupsykologi, vanha Finnairin lentäjä. Tutuksi tuli mm. SHELL- ajattelumalli, muistin toiminta, päätöksenteko ja stressi. Todella mielenkiintoista, olisi saanut olla psykologiaa lisää! Aineesta järjestetään vielä fysiologiaosuus myöhemmin.

Torstaina aloiteltiin lentosuunistus. Opettaja oli taas kerran uusi, mutta asiansa osaava. Ensimmäiset puoli tuntia meni siihen, kun opettaja kertoi mitä aineessa tullaan käsittelemään. Hommaan sisältyy normaalin kokeen lisäksi kotikoe, kotitehtävä ja jonakin sunnuntaina workshop tyyppinen plaanausharjoitus.
Ekat tunnit käsittelivätkin perusteoriaa; juteltiin iso- ja pikkuympyrästä, erannosta, eksymästä ja magnetismista. Mielenkiintoista, että kompassi pyrkii Suomessa tosipohjoiseen nähden itään, vaikka magneettinen pohjoisnapa on lännessä. Syynä tähän on rautamalmiesiintymä Siperiassa, yllättävän suuret vaikutukset moisella :).

Tämän päivän lentotunti peruuntui kovan tuulen takia (puuskissa jopa 26 kts!), mutta huomenna uusi yritys!