Kuten lupailin aijemmin, kirjoittelen blogiin lupakirjan saamisen jälkeenkin. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut, tiimaa on tullut semmoiset 15h, koostuen lähinnä paikallislennoista kavereiden kanssa. Tulipa tuossa tosin käytyä Turussakin kahvit nautiskelemassa ja erään lupakirjallisen kaverini kanssa käytiin Virossa, reitillä Malmi-Kuressaari-Kihnu-Pärnu-Malmi, itse lensin välit Malmi-Kuressaari ja Kihnu-Pärnu.
Pärnusta ja Kuressaaresta olenkin kirjoitellut aijemminkin, mutta Kihnun kenttä oli uusi tuttavuus. Kyseessähän on pieni korpikenttä Riianlahdella, lähellä Pärnuta. Kiitotie on 600m pitkä ruohobaana, ja pohjoispäässä on metsä vastassa. Aluksi kun lähestyimme kenttää, totesimme kiitotien olevan valkoisenaan lintuja -> matalalähestyminen jotta linnut saataisiin karkotettua (toki riittävällä korkeudella, ettei parvi lentäisi päin). Uudella yrittämällä pääsimme mukavasti maahan ja pienen pienestä terminaalirakennuksesta käveli yllätykseksemme täti laskun kanssa. No, kallista hupia ei laskeutuminen ollut kun maksoi vain 8e. Lyhyt tauko ja takaisin ilmaan. Olimme toki katsonut etukäteen huolella KAT:n käsikirjasta, että lentoonlähtö olisi turvallista suorittaa kyseiseltä kiitotieltä, mutta silti tilanne oli kohtuullisen jännittävä kun metsä lähestyy ja nopeus pyörii 40 solmun paikkeilla. Käsikirja+turvamarginaalit olivat toki oikeassa, ja Vx- nopeudella kone kohosi mukavasti reilusti eroon reunaesteistä ja vartin matka Pärnuun alkoi.
En ole kerennyt kerhomme lippulaivalla, OH-SRH:lla vielä matkalentoja tekemään mutta syksyn aikana olisi tarkoitus jossainpäin Suomea/Viroa/ehkä jopa Ruotsia käydä. Kirjoittelen kun jotain tapahtuu. :)
26. elokuuta 2012
18. heinäkuuta 2012
Valmis lentäjä(kö)?
Oli tarkoitus kirjoittaa viimeisistä lennoista jo aijemmin, mutta kuukauden reilireissu vei "hieman" aikaa. :) Kuitenkin, ennen tarkkaria käytiin ajamassa opettajan kanssa kertuslento, jossa katseltiin hieman hätätilanteita ja muita vastaavia juttuja. Kävimme Hyvinkäälle tekemässä maaliinlaskuja, sekä Riihimäen yläpuolella kertaamassa jyrkät kaarrot. Tulipahan siinä myös hieman perusmittaria kerrattua. Lento meni muuten kivasti, mutta maaliinlaskut olivat alkuun melko haastavia KAT:lla joten ehdotin opettajalle vielä yhtä lentoa, nimittäin maaliinlaskutreenejä Malmilla. No, kävimme lentämässä maaliinlaskuja eri laippa-asetuksilla ja mukavastihan ne alkoivat sujumaan.
Eli, kaikki valmista tarkkariin!
Tapasin tarkastuslentäjän kerholla, ja homma alkoi suullisella kuulustelulla. Perus VMC- minimit ja koneen kriittiset nopeudet olivat ehkä tärkeimmät pointit. Joissakin kysymyksissä sai hieman miettiä, mutta itsevarmuus nousi mukavasti kun näki "Hyväksytty"- rastin vedettävän suullisen kuulustelun kohtaan. :) Siirryimme koneelle ja esittelin tarkastuslentäjälle koneen paperit, painolaskelmat jne.
Ilmaan lähdimme aivan kuten normaalilla koululennolla. Lensimme ensiksi jokusen läpilaskun eri laippa-asetuksilla, pari maaliinlaskua (menivät muuten putkeen!) ja sattuihan siinä yksi "moottorihäiriö" lentoonlähdön jälkeen. Tämän jälkeen jätimme lähialueen DEGER:n kautta kohti Hyvinkäätä. Jokelan kohdalla tuli taas moottorihäiriö. Kun olin osoittanut mihin pulkan laittaisin, vedettiin ylös ja tässä vaiheessa kuulin että ei mennäkkään Hyvinkäälle vaan Mäntsälään, eli piti suunnitella ja toteuttaa reitin muutos. Mäntsälä löytyi ja siellä päin teimme jokusen liikehtimisharjotuksenkin. Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan ja lähdimme valumaan Malmille, rullauksen aikana fiilis oli mainio, sillä kaikki meni putkeen. Lopullisesti asian sinetöi ruksi "HYVÄKSYTTY"- kohtaan. :)
Seuraavana päivänä täyteltiin papereita kerholla ja kuskasin ne Trafille tarkastettavaksi. Homman piti olla siinä, mutta...
Parin päivän päästä postilaatikkoon tulikin lisäselvityspyyntö Trafilta. Kuulema yöyksinlentoja ei saa sisällyttää PPL:ssä vaadittavaan 10h päällikkökokemukseen (missä logiikka??). No, lokikirja takaisin Itä-Pasilasta, koneeseen varaus, parin kierroksen verran päällikkökokemusta hakemaan ja kirja takaisin Trafille. Tässä vaiheessa todellakin toivoi, että hakemus on sillä selvä koska seuraavana päivänä olisi lähtö kuukauden matkalle Eurooppaan.
Amsterdamissa raitiovaunussa istuskellessani tulikin mukava viesti kotiporukoilta: lupakirja postilaatikossa. :) Erittäin hyvää ja nopeaa toimintaa Trafilta, kesti neljä päivää lisäselvityksen toimittamisen jälkeen! Parin vuoden projekti olisi nyt siinä, tosin nythän se oppiminen kuulema vasta alkaakin. :)
Reissun jälkeen onkin tullut lennettyä kohtuullisen mukavasti: COX:lla ja KAT:lla paikallislentoa, KAT:lla Turkuun kahville sekä tänään tuli hankittua MIK:n OH-SRH:n tyypit! Täytyy muuten kehua SRH:ta, vaikka ohjaus onkin Cessnamaisen laiska verrattuna Diamondiin, on kone erittäin kiva matkustusmukavuudelta ja koneen proseduurit olivat erittäin loogisia. Suosittelen kaikille!
Tässä vaiheessa olisi luonnollista kiittää lukijoita, mutta ei tämä kirjoittelu tähän jää. :) Tavoitteena on aika-ajoin listata hauskoja/mielenkiintoisia/haastavia tilanteita mitä ilmateillä kohtailee.
Törmäillään Malmilla!
Olli
Eli, kaikki valmista tarkkariin!
Tapasin tarkastuslentäjän kerholla, ja homma alkoi suullisella kuulustelulla. Perus VMC- minimit ja koneen kriittiset nopeudet olivat ehkä tärkeimmät pointit. Joissakin kysymyksissä sai hieman miettiä, mutta itsevarmuus nousi mukavasti kun näki "Hyväksytty"- rastin vedettävän suullisen kuulustelun kohtaan. :) Siirryimme koneelle ja esittelin tarkastuslentäjälle koneen paperit, painolaskelmat jne.
Ilmaan lähdimme aivan kuten normaalilla koululennolla. Lensimme ensiksi jokusen läpilaskun eri laippa-asetuksilla, pari maaliinlaskua (menivät muuten putkeen!) ja sattuihan siinä yksi "moottorihäiriö" lentoonlähdön jälkeen. Tämän jälkeen jätimme lähialueen DEGER:n kautta kohti Hyvinkäätä. Jokelan kohdalla tuli taas moottorihäiriö. Kun olin osoittanut mihin pulkan laittaisin, vedettiin ylös ja tässä vaiheessa kuulin että ei mennäkkään Hyvinkäälle vaan Mäntsälään, eli piti suunnitella ja toteuttaa reitin muutos. Mäntsälä löytyi ja siellä päin teimme jokusen liikehtimisharjotuksenkin. Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan ja lähdimme valumaan Malmille, rullauksen aikana fiilis oli mainio, sillä kaikki meni putkeen. Lopullisesti asian sinetöi ruksi "HYVÄKSYTTY"- kohtaan. :)
Seuraavana päivänä täyteltiin papereita kerholla ja kuskasin ne Trafille tarkastettavaksi. Homman piti olla siinä, mutta...
Parin päivän päästä postilaatikkoon tulikin lisäselvityspyyntö Trafilta. Kuulema yöyksinlentoja ei saa sisällyttää PPL:ssä vaadittavaan 10h päällikkökokemukseen (missä logiikka??). No, lokikirja takaisin Itä-Pasilasta, koneeseen varaus, parin kierroksen verran päällikkökokemusta hakemaan ja kirja takaisin Trafille. Tässä vaiheessa todellakin toivoi, että hakemus on sillä selvä koska seuraavana päivänä olisi lähtö kuukauden matkalle Eurooppaan.
Amsterdamissa raitiovaunussa istuskellessani tulikin mukava viesti kotiporukoilta: lupakirja postilaatikossa. :) Erittäin hyvää ja nopeaa toimintaa Trafilta, kesti neljä päivää lisäselvityksen toimittamisen jälkeen! Parin vuoden projekti olisi nyt siinä, tosin nythän se oppiminen kuulema vasta alkaakin. :)
Reissun jälkeen onkin tullut lennettyä kohtuullisen mukavasti: COX:lla ja KAT:lla paikallislentoa, KAT:lla Turkuun kahville sekä tänään tuli hankittua MIK:n OH-SRH:n tyypit! Täytyy muuten kehua SRH:ta, vaikka ohjaus onkin Cessnamaisen laiska verrattuna Diamondiin, on kone erittäin kiva matkustusmukavuudelta ja koneen proseduurit olivat erittäin loogisia. Suosittelen kaikille!
Tässä vaiheessa olisi luonnollista kiittää lukijoita, mutta ei tämä kirjoittelu tähän jää. :) Tavoitteena on aika-ajoin listata hauskoja/mielenkiintoisia/haastavia tilanteita mitä ilmateillä kohtailee.
Törmäillään Malmilla!
Olli
3. kesäkuuta 2012
Viimeisiä viedään
Tätä kirjoittaessani onkin itseasiassa jo lupakirja plakkarissa, mutta viimeiset lennot ovat käymättä läpi tässä blogin puolella.
Ensimmäinen yksinmatkalento vieraalle lentopaikalle oli tuossa pari viikkoa taaksepäin. Kohteeksi valikoitui Tampere-Pirkkala, joten plaanasin menomatkan kulkemaan suurinpirtein seuraavaa reittiä (ulkomuistista kirjoitettu): DEGER-Sipoo-Järvenpää-Hämeenlinna-Toijala-LEMPO ja paluumatkan LEMPO-Forssa-Nummela-Espoonlahti-NOKKA. Huolellisen lennonvalmistelun jälkeen otin koneen hallista ulos ja starttailin moottorin. Lentoonlähtö tapahtui pitkästä aikaa kiitotieltä 09, jota olenkin käyttänyt viimeksi ensimmäisellä yksinlennolla. :) Reitillä ei ollut mitään kummempia juttuja, kaikki paikat löytyivät kivasti kartan, kompassin ja kellon avulla. LEMPO- ilmottautumispistekkin oli itseasiassa todella helppo löytää, vaikka en ole käynyt Pirkkalassa aijemmin lentäen. Lähestyminen tapahtui kiitotielle 06, ja siitä rullaus yleisilmailun asematasolle. Olin tankannut koneen Malmilta lähtiessäni täyteen, sillä NOTAM:issa luki, ettei Pirkkalasta saa polttoainetta sillä hetkellä. Kuitenkin kun sain koneen parkkiin, minulle tarjottiin tankkausta, olivat kuulema juuri saaneet tankkausvehkeet kuntoon. Ystävällisestä tarjouksesta huolimatta kieltäydyin, sillä poltsikkaa oli vielä reilusti.
Kun olin laittanut koneeseen ohjainlukot jne. paikalleen, lähdin käymään kahvilla terminaalissa. Tampereella en kerennytkään viettää kuin n. puolituntia, jonka jälkeen pitikin jo lähteä paluumatkalle. Kun olin rullannut kiitotien 06 odotuspaikalle, pamautti Ryanairin Boeing 737 laskuun nenän eteen, oli muuten aika hienon näköistä. :) Paluumatkan suunnistus sujui oikein mukavasti, kuten menomatkallakin. Saapuessani oli malmilla vieläkin käytössä kiitotie 09, jolle tein lähestymisen ja laskun. Mahtava reissu oli!
Seuraava lento olikin kuuluisa "PPL- kolmio", eli matkalento yksin kahdelle eri lentopaikalle laskuun asti. Alunperin tarkoituksena oli lentää Malmi-Turku-Tampere-Malmi, mutta sään ollessa huono Pirkkalassa sovimme opettajani kanssa, että lennän Hangon kautta Turkuun ja sieltä Malmille. Päivä oli todella tuulinen ja pilvetkin roikkuivat melko matkalalla, sääminimit kuitenkin täyttyivät juuri ja juuri joten päätin lähteä matkaan. Oman lisämausteensa hommaan toi se, että GPS oli huollossa. Sinänsä hyvä, ei ainakaan tullut kiusausta käyttää sitä. :) Hangossa kiersin kentän vastapäivään tarkastaakseni tuulen tuulipussista ja kiitotien kunnon. Tuulipussi kertoi, että lasku kannattaisi tehdä kiitotielle 22. Sinne siis, liityin myötätuuleen ko. kiitotielle ja suoritin laskeutumisen. Tuuli oli varmaankin yli 25 solmua puuskissa, ja lisämausteena oli Hangon melko kapea baana. Kivasti KAT kuitenkin istahti kiitotielle. Platta oli aivan autio ja vapautin kiitotien päästä ja rullasin asematasolle pitääkseni hetken kävelytauon.
Vartin päästä matka jatkuikin jo kohti Turkua. Koekäyttöä tehdessäni koin melkoisen hämmennyksen, kun Pilatus PC12 tuli laskuun. Baana oli senverran kapea, että Pilatuksen kokoinen kone näytti siltä, että sen renkaat tulisivat ulos kiitotieltä minä hetkenä hyvänsä. Hienostihan se lasku kuitenkin sujui ja kun baana oli vapaa, rullasin lähtöpaikalle ja suoritin oman (tuulisen) lentoonlähtöni ja vasemmalla kaarrolla lähdin kohti Tammisaarta. Olin suunnitellut, että aktivoin plaanin radiolla Turun tornille Hangosta lähdettyäni, mutta en välimatkaa oli senverran, että en kuullut ko. lennonjohtajaa. Ystävällisesti kuitenkin eräs Malmiltakin tuttu kone kertoi, että Turku kuulee minut mainiosti ja välitti sanoman siitä, että plaanini on aktivoitu. Tämä on sitä good airmanshipia! :) Tammisaari-Salo välinen pätkä olikin pitkä ja puuduttava, sillä oli vain luotettava kelloon ja kompassiin, selvien maamerkkejen puuttuessa. Laskelmat pitivätkin mainiosti paikakansa, ja Salon kaupunki tuli näkyviin juuri silloin kun pitikin. Salosta lähdin kohti turun ilmottautumispistettä SALPA:aa, joka sijaitsee moottoritien varrella, ABC- huoltsikan kohdalla. VAC- kartan avustamana löysin Turun kentänkin ja paria samaan aikaan lähestyvää helikopteria tarkkaillen suoritin lähestymisen ja laskun. Turussa söin patongin ja join kahvit Hello caféssa ja jalottelin jonkunaikaa. Soitin myös Malmin briefingiin ja pyysin siirtämään plaaniani tunnilla eteenpäin, jotta ei tulisi kiirettä.
Ulkopuolisen tarkastuksen jälkeen nostin koneen ilmaan ja vasemmalla kaarrolla taas kohti SALPA- pistettä ja Malmia. Ilma oli erittäin turbulenttinen ja pääsikin hieman paha olo yllättämään, mutta siitä välittämättä jatkoin kohti itää. Kivenlahden maston kohdalla tulikin törkeä ilmakuoppa, sillä vaikka turvavyöni olivat tiukasti kiinni, pääni kolahti kattoon ja kartat jne tavarat vasemmalla penkillä lensivät ilmaan. Onneksi oli paksu kuulokkeiden sanka suojaamassa, joten ei päässyt pahemmin sattumaan. NOKKA:n kautta laskuun kiitotielle 18, 30 solmun puuskien höystämänä. :)
Yksinmatkalentovaiheesta täytyy sanoa, että olivat ehkä parhaita lentoja koko kurssin ajalta! Fiilis oli loistava, kun huomasi että istui kahvilla monen sadan kilometrin päässä kotoa ja oli lentänyt sinne aivan itse. :)
Kirjoittelen vielä myöhemmin tänään tai huomenna kertauslennosta ja tarkkarista!
Ensimmäinen yksinmatkalento vieraalle lentopaikalle oli tuossa pari viikkoa taaksepäin. Kohteeksi valikoitui Tampere-Pirkkala, joten plaanasin menomatkan kulkemaan suurinpirtein seuraavaa reittiä (ulkomuistista kirjoitettu): DEGER-Sipoo-Järvenpää-Hämeenlinna-Toijala-LEMPO ja paluumatkan LEMPO-Forssa-Nummela-Espoonlahti-NOKKA. Huolellisen lennonvalmistelun jälkeen otin koneen hallista ulos ja starttailin moottorin. Lentoonlähtö tapahtui pitkästä aikaa kiitotieltä 09, jota olenkin käyttänyt viimeksi ensimmäisellä yksinlennolla. :) Reitillä ei ollut mitään kummempia juttuja, kaikki paikat löytyivät kivasti kartan, kompassin ja kellon avulla. LEMPO- ilmottautumispistekkin oli itseasiassa todella helppo löytää, vaikka en ole käynyt Pirkkalassa aijemmin lentäen. Lähestyminen tapahtui kiitotielle 06, ja siitä rullaus yleisilmailun asematasolle. Olin tankannut koneen Malmilta lähtiessäni täyteen, sillä NOTAM:issa luki, ettei Pirkkalasta saa polttoainetta sillä hetkellä. Kuitenkin kun sain koneen parkkiin, minulle tarjottiin tankkausta, olivat kuulema juuri saaneet tankkausvehkeet kuntoon. Ystävällisestä tarjouksesta huolimatta kieltäydyin, sillä poltsikkaa oli vielä reilusti.
 |
| KAT Tampereen platalla saapumisen jälkeen |
Kun olin laittanut koneeseen ohjainlukot jne. paikalleen, lähdin käymään kahvilla terminaalissa. Tampereella en kerennytkään viettää kuin n. puolituntia, jonka jälkeen pitikin jo lähteä paluumatkalle. Kun olin rullannut kiitotien 06 odotuspaikalle, pamautti Ryanairin Boeing 737 laskuun nenän eteen, oli muuten aika hienon näköistä. :) Paluumatkan suunnistus sujui oikein mukavasti, kuten menomatkallakin. Saapuessani oli malmilla vieläkin käytössä kiitotie 09, jolle tein lähestymisen ja laskun. Mahtava reissu oli!
Seuraava lento olikin kuuluisa "PPL- kolmio", eli matkalento yksin kahdelle eri lentopaikalle laskuun asti. Alunperin tarkoituksena oli lentää Malmi-Turku-Tampere-Malmi, mutta sään ollessa huono Pirkkalassa sovimme opettajani kanssa, että lennän Hangon kautta Turkuun ja sieltä Malmille. Päivä oli todella tuulinen ja pilvetkin roikkuivat melko matkalalla, sääminimit kuitenkin täyttyivät juuri ja juuri joten päätin lähteä matkaan. Oman lisämausteensa hommaan toi se, että GPS oli huollossa. Sinänsä hyvä, ei ainakaan tullut kiusausta käyttää sitä. :) Hangossa kiersin kentän vastapäivään tarkastaakseni tuulen tuulipussista ja kiitotien kunnon. Tuulipussi kertoi, että lasku kannattaisi tehdä kiitotielle 22. Sinne siis, liityin myötätuuleen ko. kiitotielle ja suoritin laskeutumisen. Tuuli oli varmaankin yli 25 solmua puuskissa, ja lisämausteena oli Hangon melko kapea baana. Kivasti KAT kuitenkin istahti kiitotielle. Platta oli aivan autio ja vapautin kiitotien päästä ja rullasin asematasolle pitääkseni hetken kävelytauon.
 |
| Hangossa! |
Vartin päästä matka jatkuikin jo kohti Turkua. Koekäyttöä tehdessäni koin melkoisen hämmennyksen, kun Pilatus PC12 tuli laskuun. Baana oli senverran kapea, että Pilatuksen kokoinen kone näytti siltä, että sen renkaat tulisivat ulos kiitotieltä minä hetkenä hyvänsä. Hienostihan se lasku kuitenkin sujui ja kun baana oli vapaa, rullasin lähtöpaikalle ja suoritin oman (tuulisen) lentoonlähtöni ja vasemmalla kaarrolla lähdin kohti Tammisaarta. Olin suunnitellut, että aktivoin plaanin radiolla Turun tornille Hangosta lähdettyäni, mutta en välimatkaa oli senverran, että en kuullut ko. lennonjohtajaa. Ystävällisesti kuitenkin eräs Malmiltakin tuttu kone kertoi, että Turku kuulee minut mainiosti ja välitti sanoman siitä, että plaanini on aktivoitu. Tämä on sitä good airmanshipia! :) Tammisaari-Salo välinen pätkä olikin pitkä ja puuduttava, sillä oli vain luotettava kelloon ja kompassiin, selvien maamerkkejen puuttuessa. Laskelmat pitivätkin mainiosti paikakansa, ja Salon kaupunki tuli näkyviin juuri silloin kun pitikin. Salosta lähdin kohti turun ilmottautumispistettä SALPA:aa, joka sijaitsee moottoritien varrella, ABC- huoltsikan kohdalla. VAC- kartan avustamana löysin Turun kentänkin ja paria samaan aikaan lähestyvää helikopteria tarkkaillen suoritin lähestymisen ja laskun. Turussa söin patongin ja join kahvit Hello caféssa ja jalottelin jonkunaikaa. Soitin myös Malmin briefingiin ja pyysin siirtämään plaaniani tunnilla eteenpäin, jotta ei tulisi kiirettä.
 |
| Turun platalla standilla 1A |
Ulkopuolisen tarkastuksen jälkeen nostin koneen ilmaan ja vasemmalla kaarrolla taas kohti SALPA- pistettä ja Malmia. Ilma oli erittäin turbulenttinen ja pääsikin hieman paha olo yllättämään, mutta siitä välittämättä jatkoin kohti itää. Kivenlahden maston kohdalla tulikin törkeä ilmakuoppa, sillä vaikka turvavyöni olivat tiukasti kiinni, pääni kolahti kattoon ja kartat jne tavarat vasemmalla penkillä lensivät ilmaan. Onneksi oli paksu kuulokkeiden sanka suojaamassa, joten ei päässyt pahemmin sattumaan. NOKKA:n kautta laskuun kiitotielle 18, 30 solmun puuskien höystämänä. :)
Yksinmatkalentovaiheesta täytyy sanoa, että olivat ehkä parhaita lentoja koko kurssin ajalta! Fiilis oli loistava, kun huomasi että istui kahvilla monen sadan kilometrin päässä kotoa ja oli lentänyt sinne aivan itse. :)
Kirjoittelen vielä myöhemmin tänään tai huomenna kertauslennosta ja tarkkarista!
17. toukokuuta 2012
Tuulista laskukierrosta
Vaikka jäljellä on periaatteessa enää matkalentoja, ajattelin, että olisi hyvä käydä hieman kierroksessa tekemässä lähestymisiä, jotta homma pysyy selkärangassa ennen tarkkaria. Maanantaina siis kävin tekemässä kierrosta yksin, ja samalla tulikin melkoista kovan tuulen treeniä. Tuulet olivat nimittäin puuskissa jopa 26 solmua. Meno oli todella pomppuista, ja kolmen läpärin onnistumisen jälkeen tein ylösvedon juuri ennen kosketusta sattuneen nostavan ilmavirtauksen takia. Tämän jälkeen tulinkin laskuun, eihän se homma edes ollut kivaa noilla tuulilla... :)
Perusmittaria
Näistä kahdesta lennosta onkin jo hieman aikaa, mutta parempihan se on kirjoittaa myöhään kuin ei milloinkaan! Eli opettajan kanssa käytiin tekemässä pari viikkoa takaperin viimeiset perusmittarilennot. Diamond DA20 toimi taas lentolaitteena. Ensimmäisenä päivänä teimme perusharjoituksia, kuten 180* kaarto sekä harjoittelimme nousu- ja laskukaartoja. Mukavaanhan tuo lentäminen oli taas pitkästä aikaa! Lähestyminen tapahtui kuten aijemminkin perusmittarilennoilla, eli opettaja antoi suuntia ja näkyvyyden peittävän "lipan" otin pois vasta loppuosalla.
Seuraavana päivänä olikin jo seuraava, eli viimeinen perusmittarilento. Nyt oli tarkoituksena käydä tekemässä ILS- lähestyminen Helsinki-Vantaan lentokentälle. DEGER:n jälkeen saimme Helsingin tutkalta ohjeet nousta 3000 jalkaan ja lentää kohti Porvoon VOR- majakkaa. Tästä tutka vektoroi meidät ILS- lähestymään kiitotietä 22L. Ihan kivastihan se sujui, kuomun otin siinä pari sataa jalkaa maanpinnan yläpuolella pois. Näytti muuten todella siistiltä katsella Hki-Vantaata ilmasta käsin. Tästä jatkoimme vielä harjoitusalueelle tekemään joitakin epätavallisten lentotilojen oikaisuja. Lensimme ns. hautausmaakierteen, jossa mulla oli silmät kiinni ja opettaja kallisti konetta hitaasti vasemmalle (toki kertomatta sitä minulla), kunnes kallistus oli 60* ja säilytti sitä hetkenaikaa. Kohta käskettiinkin oikaisemaan. Lentotila piti tunnistaa ja oikaista. Muuta erikoista ei ollutkaan tällä pätkällä!
Seuraavana päivänä olikin jo seuraava, eli viimeinen perusmittarilento. Nyt oli tarkoituksena käydä tekemässä ILS- lähestyminen Helsinki-Vantaan lentokentälle. DEGER:n jälkeen saimme Helsingin tutkalta ohjeet nousta 3000 jalkaan ja lentää kohti Porvoon VOR- majakkaa. Tästä tutka vektoroi meidät ILS- lähestymään kiitotietä 22L. Ihan kivastihan se sujui, kuomun otin siinä pari sataa jalkaa maanpinnan yläpuolella pois. Näytti muuten todella siistiltä katsella Hki-Vantaata ilmasta käsin. Tästä jatkoimme vielä harjoitusalueelle tekemään joitakin epätavallisten lentotilojen oikaisuja. Lensimme ns. hautausmaakierteen, jossa mulla oli silmät kiinni ja opettaja kallisti konetta hitaasti vasemmalle (toki kertomatta sitä minulla), kunnes kallistus oli 60* ja säilytti sitä hetkenaikaa. Kohta käskettiinkin oikaisemaan. Lentotila piti tunnistaa ja oikaista. Muuta erikoista ei ollutkaan tällä pätkällä!
16. huhtikuuta 2012
Teoriassa yksityislentäjä!
Unohtui viime postauksessa mainita, että kävin uusimassa lentokoneen yleistuntemuksen Trafilla samana päivänä kun lensin yksinmatkaa. Kokeen jälkeen oli hieman epävarma olo, mutta jotain luokkaa 83% sieltä rapsahti, eli läpi mentiin! Nyt lupakirjasta puuttuu enää hieman vajaa 10h lentelyä... :) Parin vuoden projekti on enää alle kahden kuukauden päässä valmistumisesta!
7. huhtikuuta 2012
Keväistä matkalentoa
Omasta laiskuudestani johtuen en ole jaksanut kirjoitella kahdesta viimeisimmästä matkalennosta mitään. Toisesta matkasta ei ole paljon kerrottavaa. Lennon teemana oli suunnistaminen matalalla ja huonossa säässä. Reitti siis kiersi Helsinki-Vantaan lähialueen vastapäivään. Kaikki meni varsin mukavasti, mitä nyt Veikkolan löytämisessä oli pieniä ongelmia. Koko matka mentiin noin 700ft korkeudessa, eli suunnistaminen oli hieman hankalampaa kuin normaalisti.
Pari viikkoa sitten opettaja uskalsi päästää tekemään ekan matkalennon yksin. Reitti oli kutakuinkin Malmi-NOKKA-Nummela-Räyskälä-Hyvinkää-Järvenpää-Porvoo-DEGER-Malmi. Tai no, piti olla. Alkulento menikin mukavasti maisemia tähystellessä ja nautiskellessa CAVOK:ista. Kuitenkin muutama minuutti ennen Räyskälää katsoin öljynpaine- ja lämpömittareita. Lämpö reilusti keltaisella, liian kylmällä siis. Paine oli vihreän viivan oikeassa ääripäässä. Hetken seurattuani tilannetta huikkasin asiasta Malmin tornille ja sitäkautta opettajalle. Pyörin Räyskälän kentän jokusen kerran ympäri ja katselin sitä tarkemmin: aurattu oli, mutta en hahmottanut ilmasta kuinka korkeat lumivallit kiitotien vieressä oli, joten en viitsinyt mennä sinne laskuun. Malmin torni ohjeistikin tässä vaiheessa menemään tutkalle. Kun olin ruuvannut radioon taajuuden 129.850 ja kutsuin tutkaa, se olikin hyvin perillä tilanteesta ja antoi selvityksen nousta "niin korkealle kuin haluan". Nousutehot tiskiin ja ylös. Neljässä tonnissa tuli pilvet vastaan ja jäin sinne ihmettelemään ja suunnistin kohti Hyvinkäätä.
Hyvinkään kohdalla öljymittarit olivat stabiilit, tilanne ei ollut muuttunut joten jatkoin kohti Malmia. Tutka selvittikin minut suoraan kohti HAKKI- ilmottautumispistettä. Ihan mielenkiintoistahan se oli lentää Helsinki-Vantaan yli 4000ft! Säilytin korkeutta niin kauan kuin mahdollista, jotta tilanteen pahentuessa olisi reilusti korkeutta ja aikaa reagoida. Aloinkin pudottelemaan vasta Hki-Vantaan kiitotien 33 kynnyksen kohdalla, ja melko rajulla sivuluisulla tultiinkin loppuenlopuksi alas kiitotien 18 loppuosalle ja siitä laskuun.
Myöhemmin selvisi, että KAT:lla voi lentää öljyn lämpö keltaisella. Ihmettelen kuitenkin Diamondin tekemää ratkaisua: miksi maalata ko. alue keltaiseksi, vaikka se onkin normaalia aluetta? Erittäin hämäävää. Mutta tämä lentäminen kuitenkin on sellainen laji, jossa (itse ainakin) pelaan varman päälle enkä ota turhia riskejä ja toivon muidenkin tekevän näin. :)
Pari viikkoa sitten opettaja uskalsi päästää tekemään ekan matkalennon yksin. Reitti oli kutakuinkin Malmi-NOKKA-Nummela-Räyskälä-Hyvinkää-Järvenpää-Porvoo-DEGER-Malmi. Tai no, piti olla. Alkulento menikin mukavasti maisemia tähystellessä ja nautiskellessa CAVOK:ista. Kuitenkin muutama minuutti ennen Räyskälää katsoin öljynpaine- ja lämpömittareita. Lämpö reilusti keltaisella, liian kylmällä siis. Paine oli vihreän viivan oikeassa ääripäässä. Hetken seurattuani tilannetta huikkasin asiasta Malmin tornille ja sitäkautta opettajalle. Pyörin Räyskälän kentän jokusen kerran ympäri ja katselin sitä tarkemmin: aurattu oli, mutta en hahmottanut ilmasta kuinka korkeat lumivallit kiitotien vieressä oli, joten en viitsinyt mennä sinne laskuun. Malmin torni ohjeistikin tässä vaiheessa menemään tutkalle. Kun olin ruuvannut radioon taajuuden 129.850 ja kutsuin tutkaa, se olikin hyvin perillä tilanteesta ja antoi selvityksen nousta "niin korkealle kuin haluan". Nousutehot tiskiin ja ylös. Neljässä tonnissa tuli pilvet vastaan ja jäin sinne ihmettelemään ja suunnistin kohti Hyvinkäätä.
Hyvinkään kohdalla öljymittarit olivat stabiilit, tilanne ei ollut muuttunut joten jatkoin kohti Malmia. Tutka selvittikin minut suoraan kohti HAKKI- ilmottautumispistettä. Ihan mielenkiintoistahan se oli lentää Helsinki-Vantaan yli 4000ft! Säilytin korkeutta niin kauan kuin mahdollista, jotta tilanteen pahentuessa olisi reilusti korkeutta ja aikaa reagoida. Aloinkin pudottelemaan vasta Hki-Vantaan kiitotien 33 kynnyksen kohdalla, ja melko rajulla sivuluisulla tultiinkin loppuenlopuksi alas kiitotien 18 loppuosalle ja siitä laskuun.
Myöhemmin selvisi, että KAT:lla voi lentää öljyn lämpö keltaisella. Ihmettelen kuitenkin Diamondin tekemää ratkaisua: miksi maalata ko. alue keltaiseksi, vaikka se onkin normaalia aluetta? Erittäin hämäävää. Mutta tämä lentäminen kuitenkin on sellainen laji, jossa (itse ainakin) pelaan varman päälle enkä ota turhia riskejä ja toivon muidenkin tekevän näin. :)
7. helmikuuta 2012
Loput yölennot (matka+yksinlennot)
Viimeviikolla oli hurja korkeapaine, joten päästiin mukavasti lentämään loput yölennot. Maanantaina oli tarkoitus käydä harjoitusalueella tekemässä liikehtimisharjoituksia, mutta mukavan sään vuoksi opettaja soittikin, että kiinnostaisiko lähteä Turkuun tekemään yömatkalento ja sehän sopi! Suunnittelin reitin, mittailin suunnat sekä pyöritin kakkaraa ensimmäistä kertaa sitten Viron reissun. Kyllähän se jotenkuten selkäytimessä oli, joten sain aikaan kohtuu suoran reitin Turkuun, sekä paluureitin joka kulki hieman etelämmästä.
Kun pääsin kentälle, kävin tarkistamassa koneen. COX oli hyvässä kunnossa ja polttoainettakin oli täydet tankilliset. Ainoa epänormaalisti toimiva asia olivat omat kuulokkeeni, joista oli patteri loppu. Onneksi kerholla kuitenkin on monet lainaluurit. Kone käyntiin (meni yllättävällä rutiinilla vaikka edellisestä lennosta 2,5kk...) ja matkaan. Lähdimme kiitotieltä 36 nousuun, eli suoraan kohti pohjoista. Nousun jälkeen kuitenkin käännyimme itään ja myöhemmin etelään kohti Herttoniemen rantaa ja NOKKA- ilmottautumispaikkaa. Kun olimme päässeet pois Malmin lähialueelta, jatkoimme matkaa kohti Lauttasaarta ja myöhemmin Nummelaa. Nummela löytyi hyvin omien laskelmieni pohjalta. Sieltä jatkoimme kohti Kiikalan lentokenttää, joka niinikään löytyi mukavasti kellon ja kompassin avulla, vaikka tilanteesta pysyttiin kokoajan kärryillä kartan avulla. Kiikalasta jatkoimme 2500 jalassa kohti SALPA- ilmottautumispistettä. Näillä nurkilla otimmekin yhteyden Turun torniin, sillä pyysimme selvitystä säilyttää 2500ft Turun lähestymisalueella. Lupa tuli ja saimme myöskin ohjeet liittyä suoraan oikealle myötätuuliosalle kiitotielle 08. Tässä vaiheessa torni huikkasikin, että olemme erityis-VFR selvityksellä. ATIS kyllä lupaili todella kehnoa näkyvyyttä (laillista kuitenkin!) mutta ilmassa sää näytti todella mukavalta eikä kyllä muuttunutkaan siitä mihinkään.
Tarkoituksenahan oli tehdä pelkkä läpilasku Turussa, sillä lennon tavoitteena oli oppia suunnistamaan yöllä. Kun renkaat koskettivat Turun asvalttia kello 1915, lisäsin tehon taas täysille ja matka jatkui takaisin kohti Malmia. Mukava 10 sekunnin visiitti! Nyt tuli muuten koettua käytännössä se näköharha, josta PPL- teoriakurssilla jaksettiin jauhaa. Kun olen tottunut Malmin kohtuu kapeaan kiitotiehen, Turun baanalle olikin täysin erilaista lähestyä, sillä se on paljon leveämpi ja luo harhan siitä, että lähestyminen tulisi liian matalalta. Mutta tästäkin haasteesta selvittiin ja lensin kohti SALPA- ilmottautumispaikkaa. Se olikin helposti tunnistettavissa olema ABC- huoltsikka Turun moottoritien kupeessa. Tästä reitti jatkui Saloon ja sieltä kohti Lohjaa. Lohjan kohdalla alkoi kertyä paksua sumua alapuolelle, joten pyysimme selvitystä Helsingin tutkalta säilyttää 2500ft Helsingin TMA:lla. Kun sumukerros vain sakeni ja sakeni eikä loppua tuntunut näkyvän, kävi mielessä jo paluu Turkuun. Koska löpöä oli kuitenkin reilusti päätimme kokeilla onneamme ja lentää kohti Malmia. Se kannatti, nimittäin Espoon tasalla suu hälveni kokonaan ja pääsimme laskuun 36:lle. Todella opettavainen lento!
Seuraavana päivänä oli taas varaus, sillä halusimme hyödyntää korkeapainetta ja nauttia hyvästä lentokelistä. Alueelle ei kuitenkaan päästy, joten opettajan mielestä oli oikea hetki hoitaa yöyksinlennot. Itse en ollut aivan niin varma asiasta: viimeisen lähes kolmen kuukauden aikana vain kaksi laskeutumista. Täten päätimme lähteä opettajan kanssa hetkeksi kierrokseen yhdessä varmistamaan, että homma toimii. Nostin koneen ilmaan 36:lta ja tein yhden läpilaskun. Tässä vaiheessa itseluottamus kasvoi vanhoihin mittoihinsa ja rullasin koneen tornin juurelle, josta opettaja hyppäsi pois kyydistä.
Yöyksinlennoissa on semmoinen jännä juttu, että tulee lentää 5 laskua pysähtymiseen asti. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ilmaan->laskuun->poistuminen kiitotieltä ja takaisin odotuspaikalle. No, siinähän se ilta menikin. innostuinkin tekemään kuusi laskua, sillä kaikkihan on kotiinpäin! ;) Tästä lennosta ei sen kummempaa kerrottavaa olekkaan, samanlaista jumputusta laskusta toiseen. Nyt pitää ilmeisesti uskoa, että osaa lentää yöllä. ;)
Kun pääsin kentälle, kävin tarkistamassa koneen. COX oli hyvässä kunnossa ja polttoainettakin oli täydet tankilliset. Ainoa epänormaalisti toimiva asia olivat omat kuulokkeeni, joista oli patteri loppu. Onneksi kerholla kuitenkin on monet lainaluurit. Kone käyntiin (meni yllättävällä rutiinilla vaikka edellisestä lennosta 2,5kk...) ja matkaan. Lähdimme kiitotieltä 36 nousuun, eli suoraan kohti pohjoista. Nousun jälkeen kuitenkin käännyimme itään ja myöhemmin etelään kohti Herttoniemen rantaa ja NOKKA- ilmottautumispaikkaa. Kun olimme päässeet pois Malmin lähialueelta, jatkoimme matkaa kohti Lauttasaarta ja myöhemmin Nummelaa. Nummela löytyi hyvin omien laskelmieni pohjalta. Sieltä jatkoimme kohti Kiikalan lentokenttää, joka niinikään löytyi mukavasti kellon ja kompassin avulla, vaikka tilanteesta pysyttiin kokoajan kärryillä kartan avulla. Kiikalasta jatkoimme 2500 jalassa kohti SALPA- ilmottautumispistettä. Näillä nurkilla otimmekin yhteyden Turun torniin, sillä pyysimme selvitystä säilyttää 2500ft Turun lähestymisalueella. Lupa tuli ja saimme myöskin ohjeet liittyä suoraan oikealle myötätuuliosalle kiitotielle 08. Tässä vaiheessa torni huikkasikin, että olemme erityis-VFR selvityksellä. ATIS kyllä lupaili todella kehnoa näkyvyyttä (laillista kuitenkin!) mutta ilmassa sää näytti todella mukavalta eikä kyllä muuttunutkaan siitä mihinkään.
Tarkoituksenahan oli tehdä pelkkä läpilasku Turussa, sillä lennon tavoitteena oli oppia suunnistamaan yöllä. Kun renkaat koskettivat Turun asvalttia kello 1915, lisäsin tehon taas täysille ja matka jatkui takaisin kohti Malmia. Mukava 10 sekunnin visiitti! Nyt tuli muuten koettua käytännössä se näköharha, josta PPL- teoriakurssilla jaksettiin jauhaa. Kun olen tottunut Malmin kohtuu kapeaan kiitotiehen, Turun baanalle olikin täysin erilaista lähestyä, sillä se on paljon leveämpi ja luo harhan siitä, että lähestyminen tulisi liian matalalta. Mutta tästäkin haasteesta selvittiin ja lensin kohti SALPA- ilmottautumispaikkaa. Se olikin helposti tunnistettavissa olema ABC- huoltsikka Turun moottoritien kupeessa. Tästä reitti jatkui Saloon ja sieltä kohti Lohjaa. Lohjan kohdalla alkoi kertyä paksua sumua alapuolelle, joten pyysimme selvitystä Helsingin tutkalta säilyttää 2500ft Helsingin TMA:lla. Kun sumukerros vain sakeni ja sakeni eikä loppua tuntunut näkyvän, kävi mielessä jo paluu Turkuun. Koska löpöä oli kuitenkin reilusti päätimme kokeilla onneamme ja lentää kohti Malmia. Se kannatti, nimittäin Espoon tasalla suu hälveni kokonaan ja pääsimme laskuun 36:lle. Todella opettavainen lento!
Seuraavana päivänä oli taas varaus, sillä halusimme hyödyntää korkeapainetta ja nauttia hyvästä lentokelistä. Alueelle ei kuitenkaan päästy, joten opettajan mielestä oli oikea hetki hoitaa yöyksinlennot. Itse en ollut aivan niin varma asiasta: viimeisen lähes kolmen kuukauden aikana vain kaksi laskeutumista. Täten päätimme lähteä opettajan kanssa hetkeksi kierrokseen yhdessä varmistamaan, että homma toimii. Nostin koneen ilmaan 36:lta ja tein yhden läpilaskun. Tässä vaiheessa itseluottamus kasvoi vanhoihin mittoihinsa ja rullasin koneen tornin juurelle, josta opettaja hyppäsi pois kyydistä.
Yöyksinlennoissa on semmoinen jännä juttu, että tulee lentää 5 laskua pysähtymiseen asti. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ilmaan->laskuun->poistuminen kiitotieltä ja takaisin odotuspaikalle. No, siinähän se ilta menikin. innostuinkin tekemään kuusi laskua, sillä kaikkihan on kotiinpäin! ;) Tästä lennosta ei sen kummempaa kerrottavaa olekkaan, samanlaista jumputusta laskusta toiseen. Nyt pitää ilmeisesti uskoa, että osaa lentää yöllä. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)